keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Omenapiirakka

Moikka Moi!

Täällä on erittäin tuskainen viikko takana. Toissa viikon perjantaina olin hammaslääkärissä hampaanpoistossa ja sen jälkeen onkin melkoista hulabaloota riittänyt.

Heti seuraavana päivänä silloin lauantaina kipu yltyi ja painelin yömyöhään terveyskeskus päivystykseen hakemaan vahvempia särkylääkkeitä. Niitä sainkin, ja samalla antibioottikuurin kun oli iskenyt tulehdus siihen poistokohtaan. Useemman päivän siinä kärvistelin ja söin maksimi annoksia särkylääkkeitä, kunnes sitten viime keskiviikkona menin taas hammaslääkäriin joka totesi ettei poistokohta ole parantunut normaalisti.
Lisää antibioottia, ja särkylääkkeitä. Nyt ollaan JO pari päivää menty ilman ainuttakaan buranaa, mulla on sormet ja varpaat ristissä ettei se kipu enää palaisikaan.

Eilen illalla alkoi tehdä mieli jotain herkkua, ja koska oman pihan omppusato on tänä vuonna ollut runsas ja puu notkuu omenoista yhä edelleen, päätin tehdä piirakkaa.
Ohjeen oon joskus löytänyt muistaakseni kotikokista ja tällä tulee ihanan pehmeää ja mehevää omppupiirakkaa. :) 


Omenapiirakka (Piirakkavuokaan)

*200g margariinia
*1,5dl sokeria
*3dl vehnäjauhoja
*1 muna
*0,75dl maitoa
*1tl leivinjauhetta
*1tl vanilliinisokeria
*3-4 omenaa
 kanelia ja sokeria

-Sulata rasva ja sekoita kulhossa sokerin kanssa.
-Lisää vehnäjauhot hiljalleen, koko ajan sekoitellen.Ota sivuun kahvikupillinen taikinaa.
-Lisää taikinaan muna, maito, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Sekoita tasaiseksi.
-Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan ja ripottele päälle kuoritut omppupalat.
-Ripottele pinnalle kanelia ja sokeria sekä alussa sivuun jätetty taikina.
-Uunissa 200*C n.30 min

Me herkuteltiin tätä jätskin kanssa. Kylmä jäätelö ja lämmin omppupiirakka, voiko parempaa olla?!? :)

Iloista keskiviikkoa kaikille! :)

4 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen piirakka ja jäätelön kaa varmasti ihan parasta :) harmi kun itse olen allerginen omenalle :( ja niin pahasti etten voi piirakkaa edes muille perheen jäsenille valmistaa :(....aurinkoista keskiviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä oikein hyvää! :)
      Voi harmi, nuo allergiat on kyllä ikäviä! :/ Hyvää viikonloppua sinne! :)

      Poista
  2. Toivottavasti hampaasi on parempi!
    Kyllä tuollaisen koettelemuksen jälkeen kaipaakin herkkua :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On onneksi parempi, ainakin vielä mennään ilman särkyjä. :)
      Sanos muuta,tulee kummasti parempi mieli kun vähän herkuttelee. ;)

      Poista