Sateiset heipat!
Viimeiset pari päivää on täällä sadellut vettä.
Ei kyllä harmita yhtään! Onneksi tulee vetenä eikä lumena enää..
Tykkään muutenkin sateesta ja sadepäivistä, sateen ropinaan on ihanaa nukahtaa. :)
Täällä ollaan puuhailtu monenmoista.
Eilen upotettiin muksujen kanssa sormet multaan ja laitettiin istutukset aluille.
Nyt on taas keittiössä itämässä ainakin chiliä, lehtisalaattia, persiljaa, tilliä ja vesimelonia.
Ajattelin hakea vielä tomaattia, basilikaa ja paprikaa ainakin.
Vähän väliä meidän neljävuotias käy kurkkimassa joko mullassa näkyisi jotain. :D
Pari postausta taaksepäin esittelin puulaatikon jonka maalasin valkoiseksi.
Sain idiksen vähän lisätuunailla sitä jollain brittiläisen lehden sivulla. :)
Lakkasin kirkkaalla lakalla tuon tuohon kiinni, ja pintaan vielä kerros että ei lähde repeilemään.
Ihan hauska siitä tuli noinkin. :)
Meille tuli muutama päivä sitten uusi jääkaappi.
Keittiön ovensuussa olisi jääkaapin "oikea" paikka mutta meillä jää tuonne vastakkaisen seinän kaappirivin päähän tyhjä kohta, johon halusin tätä kokeilla.
Siihen se passaakin hyvin.
Köökki on jonkinlaisessa murrosvaiheessa koko ajan. :D
Nyt oon saanut päähäni, että haluisin maalata pinnatuolit kirkkaan keltaisiksi..
Täytyy vielä miettiä asiaa mut oisko hei aika pirteet!!??
Mukavaa alkanutta viikkoa! :)
Joo, keltaiset pinnikset, aiaiai! :) Ja miten makee tuo puulaatikko! :) Mä en oo vielä saanut laitettua kun tomaattia ja kurkkua itämään, yhtä innokkaana käyn katsomassa että jokojoko on noussut. :D Herneitä on kanssa, pitäis sipulia, salaattia ja porkkanoita ainakin laittaa lisäksi.
VastaaPoistahallooooooo!!!
VastaaPoistaOllaanko siellä kunnossa kun mittään ei oo kuulunu?