maanantai 29. joulukuuta 2014

Olkkarin uusi pöytä ja heinäseiväs tikkaat

Voi miten ihanat joulunpyhät takana. Kiireetöntä yhdessäoloa, ihanaa tunnelmaa ja lasten riemua.
Niistä oli meidän joulu tehty. Joulupukkikin ilahdutti aattoiltana vierailullaan ja pienen alkujännityksen jälkeen nuorimmainenkin tuli mukaan lahjojen jakoon. :D Ja voi sitä herkuttelun määrää, mä en uskalla astua vaaàlle ainakaan pariin viikkoon. :D

Tänään keräiltiin jo joulua laatikkoon odottamaan ensi vuotta, kuusi saa vielä olla muutaman päivän, samoin muutamat valosarjat.
Pitkien vapaiden ansiosta saatiin tehtyä pieniä tuunaus- ja remppajuttujakin. Keittiön seinä on melkein valmis, instassa vilahti kuvaakin jo siitä. Postaan siitä ensi kerralla sitten.

Nikkaroitiin myös olkkariin uusi pöytä. Matskuna vanhaa ladon seinää.
Pahoittelen ERITTÄIN kellertäviä kuvia, kun on pimeällä otettuja. En vaan kerta kaikkiaan ehtinyt ottaa kuvia valoisaan aikaan taaskaan.


Taustalla näkyy myös heinäseivästikkaat jotka väsäilin eilen. Ne on niin kivat että melkein täytyy toisetkin tehdä, vaikka makkariin tai johonkin. :)




Kirppiksellä pyörähdin pari päivää sitten. Mukaan lähti pari tyynynpäällistä, ja nämä hauskat keraamiset astiat.
Ja tämä symppis pieni pärekori
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! ♥



3 kommenttia:

  1. Tosi hienon pöydän olette tehneet!
    Ja nuo heinäseipätikkaat on myös kivat. Me tehtiin samanlaiset ennen joulua mökille. :) Teillä on ilmeisesti tosi kivoja kirppiksiä siellä päin, minusta tuntuu että en ole enää aikoihin löytänyt mitään kivaa.

    VastaaPoista
  2. Pärekori on oiva löytö.. ihanuus! Ja voi ihanuutta miten olettekin saaneet hienon pöydän.. tykkään niin pirusti kun ihmiset kierrättää sekä ideoi.. wauwau.. jälleen ihanaa tunnelmaa välittyy..

    VastaaPoista
  3. ihana tuo pöytä <3 mukavalta kuullosti joulun vietto teidänkin perheessä :) minäkin tänään siivoilin jo joulua suurimmaksi osaksi pois kotoa....ja nyt on kuntopyöräkin pyyhitty pölyistä ja laitettu tuonne näkösälle jospa sitä innostuisi polkemaan :)

    VastaaPoista